Siirry suoraan sisältöön

Ilmaiset toimituskulut yli 69€ ostoksiin! Kotiin kuljetus yli 200€ ostoksiin ilmaiseksi!

Afgaaninvinttikoira

  Selaa tuoteryhmiä

Afgaaninvinttikoiran turkki on rotumääritelmän mukaan pitkä ja silkinhieno. Turkki vaatii määrätietoista ja säännöllistä hoitoa, jotta se pysyy takuttomana ja kauniina.

Afgaani on turkkinsa puolesta yksi suuritöisimmistä roduista, mikä koiraa hankittaessa täytyy tiedostaa. Säännöllinen turkinhoito kuluu afgaanin elämään jatkuvana sen kaikkien ikävuosien ajan kotikoirasta näyttelytähteen, sekä kilpajuoksijasta harmaantuneeseen vanhukseen.

On tärkeää totuttaa afgaanipentu jo pienestä pitäen käsittelyyn ja tehdä selväksi sekä itselle, että pennulle kuka määrää. Afgaaneiden voima ja tahto taistella takkujen avaamista vastaan saataa yllättää uuden omistajan.

Yleensä koko koira pestään ja turkki selvitetään harjaamalla kuivauksen yhteydessä 7-10 päivän välein, joskus useamminkin, esimerkiksi nuoren koiran turkinvaihdon aikaan jopa 3-4 päivän välein. Afgaani vaihtaa pentukarvansa noin 1-2 vuoden iässä. Usein suoritetut pesut eivät pilaa karvaa, kun samalla käytetään kunnon hoitoainetta. Afgaanin kylvetyksessä turkki kastellaan kauttaaltaan lämpimällä vedellä.Shampoo laimennetaan vedellä ja levitetään märkään turkkiin huolellisesti. Pyöriviä liikkeitä pitää varoa ettei turkki takkuunnu. Huolellisen huuhtelun jälkeen hierotaan hoitoainetta varsinkin turkin latvoihin. Hoitoainetta voi huuhtomisen yhteydessä jättää turkkiin, muttei koskaan iholle, jossa se saattaa aiheuttaa hilseilyä. Vesi puristellaan kuivaussäämiskällä tai käsin vähemmäksi ja turkkia kuivataan pyyhkeillä painamalla, ei hieromalla. Koiran voi jättää pyyhkeisiin kuivumaan hetkeksi, ennenkuin turkki harjataan kohta kohdalta läpi. Kuivaamista voidaan nopeuttaa kuivaajan avulla, mutta turkin kuivaaminen joka pesun jälkeen ei ole välttämätöntä.

Itselleen ja koiralle on hyvä valita työskentelypaikka, jossa kummallakin on mukava olla. Hoitopöytä on harjaajan selän kannalta suositeltavin. Hoitopöytä on hyvä olla tilava, tukeva ja alustan liukumaton. Makaava koira pääsee helpommalla, koska saa rentoutua ja halutessaan vaikka nukkua käsittelyn ajan. Fiksua on opetella harjaamisjärjestys, jota noudattaa. Harjaaminen suoritetaan aina kerroksittain. Jakauksia tehdään alhaalta ylöspäin siten, että aloitetaan alhaalta ja päällikarvat harjataan viimeisenä. Löysät takut voi avata sormin ja tiiviimpiä takkuja voidaan jakaa kammankärjen avulla. Jottei turkki katkeilisi ja muuttuisi sähköiseksi voidaan turkkia kostuttaa hoitoaine-vesiseoksella tai selvittelysuihkeella.

Jokainen koira kasvattaa laadultaan ja määrältään sellaisen turkin, jonka se saa perintötekijöistään. Turkkia ei voida millään aineilla lisätä tai laatua muuttaa, mutta sen kuntoa voidaan huolellisella hoidolla parantaa. Heikko, veltto ja eloton karva saattaa olla merkki väärästä ruokinnasta, jostain puutoksesta tai suolistoloisista. Kihartuva turkki on myös ominaisuus, jota ei voi poistaa. Kostean turkin saa suoraksi harjan ja kuivaajan avulla, mutta se vetäytyy helposti uudelleen kiharaan kosteassa ulkoilmassa. Kihartuva turkki ei ole virhe, mutta suorana turkki näyttää pidemmältä ja kauniimmin laskeutuvalta.

Alusta alkaen on hyvä opetella oikeat turkin hoitotavat ja valita hyvät työvälineet sekä pesuaineet. 

Karstan käyttö ei ole suositeltavaa.

Afgaanin tarvikkeet:

    Näytetään tuotteet 1-46 / 46

    Tuoteryhmän tuotteet

    Tuotepaketit