- Olet täällä: Etusivu »
Papillon ja Phalene
Pohjavillaton karvapeite on runsas, kiiltävä ja laineikas (ei kihara). Karva ei ole pehmeää, vaan pikemminkin melko lujaa ja silkinkiiltävää, pinnanmyötäistä, melko hienoa ja hieman taipuisaa. Karva on lyhyttä kasvoissa, kuonossa, raajojen etupuolella ja kintereiden alapuolella. Se on keskipitkää rungossa ja pitenee kaulassa muodostaen hyvin aaltoilevan
kauluksen ja rintaan ulottuvan röyhelön. Pitkä karva muodostaa hapsut korviin ja eturaajojen takaosaan sekä reisien takaosaan nk. housut. Varpaiden välissä voi olla hieman varpaiden kärjen yli ulottuvia ohuita hapsuja. Ne eivät kuitenkaan saa tehdä käpälästä raskaan näköistä, vaan päinvastoin siromman hieman pidentämällä sitä.
Ohje: Hyväkuntoinen turkki on 7,5 cm pitkää sään kohdalla ja 15 cm hännän hapsuissa.
Papillonin ja phalènen turkki on helppohoitoinen. Takkuja syntyy lähinnä korvien pitkiin hapsuihin ja housukarvoihin, joten nämä paikat on hyvä tarkistaa useammin. Koko koiran perusteellinen harjaus tehdään kerran viikossa.
Koira tulee pestä aina, kun se on likainen. Pesuun käytetään mietoa, hyvänlaatuista koirashampoota ja hoitoainetta.
Koira kuivataan pesun jälkeen huolellisesti. Turkki ei ole trimmattava. Turkinhoidosta kannattaa tehdä heti pentuajasta asti säännöllinen rutiini niin itselleen kuin koirallekin.
Papillonin ja Phalenen tarvikkeet:
- Shampoo
- Hoitoaine
- Metallikampa
- Karsta
- Pyyhe
- Fööni
- Kynsisakset
Tuoteryhmän tuotteet
-
Yuup! Home Volumizing Shampoo - Tuuheuttava shampoo kiharalle ja sileälle turkille
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- 16,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
Yuup! Home Volumizing Mask - volyymia tuova hoitoaine kiharalle ja sileälle turkille
- Hinta
- 18,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Yuup! Professional Pure Natural Shampoo hypoallerginen ja hellävarainen
- Hinta
- Alkaen 29,90 €
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan
-
Yuup! Professional Purifying Shampoo For All Types Of Coats syväpuhdistava
- Hinta
- Alkaen 24,90 €
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan
-
Bio-Groom Turkin sähköisyyttä vähentävä -hoitopaketti: shampoo, hoitoaine, viimeistelysuihke
- Hinta
- 48,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Bio-Groom Silkinpehmeä turkki -hoitopaketti: shampoo, hoitoaine, viimeistelysuihke
- Hinta
- 49,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Bio-Groom Anti-Stat™ Fly Away Hair Control harjaussuihke - vähentää sähköisyyttä
- Hinta
- 18,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Bio-Groom Silk™ hoitoaine – kiiltoa ja hallittavuutta turkkiin
- Hinta
- Alkaen 19,90 €
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan
-
Bio-Groom Protein Lanolin tear free -shampoo pennuille ja herkälle iholle
- Hinta
- Alkaen 19,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Bio-Groom So-Gentle™ hypoallergeeninen shampoo herkälle iholle
- Hinta
- Alkaen 19,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Yuup Home Long Coats Shampoo takkuuntuvalle ja pitkälle turkille
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- 16,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
Yuup Tea Tree And Neem Oil Shampoo suojaa hyönteisiltä
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- Alkaen 23,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
YUUP! SHAMPOO AND CONDITIONER 2 in 1 nopeaan pesuun
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- Alkaen 28,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
# 1 All Systems Botanical Conditioner hoitoaine
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- 34,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
Yuup! Professional Gentle Shampoo For Sensitive Skin And Puppies herkälleiholle ja pennuille
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- Alkaen 24,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
Yuup Home Gentle Shampoo for Puppies and Sensitive Skin herkälle iholle
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- 16,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
Bio-Groom Bronze Lustre™ -shampoo punaiselle ja ruskealle turkille
- Hinta
- Alkaen 19,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Yuup! Professional Restructuring And Strengthening Shampoo -korjaa ja vahvistaa
- Hinta
- Alkaen 24,90 €
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan
-
Yuup! Professional Whitening And Brightening Shampoo luonnollisen kirkas turkki
- Hinta
- Alkaen 24,90 €
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan
-
Yuup! Home Whitening And Brightening Shampoo - Kirkastava shampoo vaalealle turkille
- Hinta
- 16,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Yuup! Professional Restructuring And Strengthening Conditioner hoitoaine -rasittuneelle turkille
- Hinta
- Alkaen 34,90 €
- Saatavuus
- Vaihtelee mallin mukaan
-
Yuup! Home Detangling Conditioner -helposti harjattava ja pehmeä turkki
- Hinta
- 18,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Yuup! Professional Glossing And Detangling Spray takkujen selvittelyyn ja kiillon lisäämiseen
- Hinta
- 36,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
-
Yuup! Home Glossing And Detangling Spray hoito- ja selvittelysuihke
Tilapäisesti loppunut- Hinta
- 18,90 €
- Saatavuus
- Tilapäisesti loppunut
-
Keller Maxipin Airlastic-antistaattinen harja, muovitetut metalli piikit
- Hinta
- 12,90 €
- Saatavuus
- Varastossa
